Eurokolikot

Kaikkien eurokolikoiden kansallisella puolella on maakohtainen aihe ja toisella puolella kaikille euromaille yhteinen aihe.

17 nykyisessä Euromaassa on siis käytössä 136 erilaista kolikkoa, vaikka nimellisarvoja on vain kahdeksan: 1, 2, 5, 10, 20 ja 50 senttiä sekä 1 ja 2 euroa.

Lisäksi Euroopan lilliputtivaltioissa Monacossa, San Marinossa ja Vatikaanissa on omat eurokolikkonsa.

Hollanti

Hollanti

Hollannin kolikoiden kansallisen puolen kuva-aiheena on maan kuningatar Beatrixin kuva, jota kiertävät sanat "Beatrix, Koningin der Nederlanden" (Beatrix, Alankomaiden kuningatar). Kuningatar Beatrix nousi valtaistuimelle vuonna 1980 hänen äitinsä, kuningatar Julianan luovuttua kruunusta tyttärensä hyväksi.

Belgia

Belgia

Belgian kolikoiden kansallisen puolen kuva-aiheena on maan kuningas Albert II sekä hänen monogramminsa (iso A-kirjain kruunun alla). Lisäksi kussakin kolikossa on 12 tähteä symboloimassa Euroopan unionia sekä kolikon liikkeeseenlasku- ja lyöntivuosi.
Albert II tuli kuninkaaksi vuonna 1993 veljensä Baudouinin kuoltua.

Irlanti

Irlanti

Irlannin kolikoiden kansallisen puolen kuva-aiheena on kelttiläinen harppu, joka on ollut Irlannin symbolina pitkään. Kuva-aiheen on suunnitellut Jarlath Hayes. Kolikoihin on lyöty myös niiden liikkeeseenlaskuvuosi ja sana "Eire", joka on iirin kieltä ja tarkoittaa Irlantia. Iirin kieli on toinen Irlannin virallisista kielistä Englannin ohella.

Hollanti Belgia Irlanti Luxemburg Suomi Espanja Itävalta Italia Kreikka Ranska Saksa
Portugali San Marino Slovenia Monaco Vatikaani

Luxemburg

Luxemburg

Luxemburgin kolikoiden kansallisen puolen kuva-aiheena on suurherttua Henrin kuva. Lisäksi kolikoissa on niiden liikkeeseenlaskuvuosi ja 'Luxemburgin' nimi lezebuurgeschin kielellä (Lëtzebuerg).

Suomi

Suomi

Suomen 1c-50c kolikoiden kansallisen puolen kuva-aiheena oleva vaakunaleijona on jäljennös kuvanveistäjä Heikki Häiväojan suunnittelemasta mallista. Kyseistä vaakunaleijonaa on aikojen kuluessa käytetty useissa suomalaisissa kolikoissa, esimerkiksi 1 markan kolikossa vuosina 1964-2001.

Suomi 1 euro

Suomen 1 Euron kolikon kansallisen puolen kuva-aiheena ovat lentävät laulujoutsenet. Noin 1,5 m pitkä laulujoutsen (Cygnus cygnus) pesii Keski- ja Pohjois-Suomessa salojärvillä ja suolammilla. Taiteilija Pertti Mäkinen osallistui tällä aiheella Suomen itsenäisyyden 80-vuotisjuhlarahan suunnittelukilpailuun.

Suomi 2 euro

Suomen 2 Euron kolikon kansallisen puolen kuva-aiheena on taiteilija Raimo Heinon suunnittelema hillankukka. Lakka, eli suomuurain eli hilla (Rubus chamaemorus) on niukkaravinteisten pohjoisten soiden kasvi, jonka hedelmä on kypsänä keltainen, runsaasti C-vitamiinia sisältävä marja.

Espanja

Espanja

Espanjan kuparikolikoiden kansallisen puolen kuva-aiheena on Santiago de Compostelan katedraali Obrodoiro, joka on Espanjan romaanisen taiteen helmi ja yksi maailman suosituimmista pyhiinvaelluskohteista. Obradoiron aukion puoleisen monumentaalisen barokkijulkisivun rakentamisen aloittivat José del Toro ja Domingo de Andrade vuonna 1667.

Espanja

Espanjan 10c, 20c ja 50c kolikoiden kansallisen puolen kuva-aiheeksi valittiin Espanjan kirjallisuuden isä Miguel de Cervantes (1547-1616), mikä kuvastaa kirjailijan ja hänen teostensa mainetta eri puolilla Eurooppaa. Cervantesin pääteos on 1600-luvun alussa kirjoitettu "Don Quijote", joka kertoo surullisen hahmon ritarista ja hänen palvelijastaan Sancho Panzasta.

Espanja

Espanjan 1 ja 2 Euron kolikkojen kansallisen puolen kuva-aiheena on kuningas Juan Carlos I de Borbón y Borbón. Juan Carlos on ollut kuninkaana vuodesta 1975.

Hollanti Belgia Irlanti Luxemburg Suomi Espanja Itävalta Italia Kreikka Ranska Saksa
Portugali San Marino Slovenia Monaco Vatikaani

Itävalta

Itävalta
Itävalta

Itävallan 1c kolikon kansallisen puolen kuva-aiheena on Katkeronkukka. Pienimpien kolikoiden kuva-aiheet symbolisoivat velvollisuuttamme huolehtia ympäristöstä ja Itävallan roolia Eurooppalaisen ympäristöpolitiikan kehittäjänä.

Itävallan 2c kolikon kansallisen puolen kuva-aiheena on Alppitähti. Tämä alpeilla kasvava rauhoitettu kukka (Leontopodium alpinum, saksaksi Edelweiss) on vaaleanukkainen ruoho, jonka ylälehdistä ja pikkumykeröistä muodostuu tähtikuvio.

Itävalta
Itävalta

Itävallan 5c kolikon kansallisen puolen kuva-aiheena on alppiesikkoja.

Itävallan 10c kolikon kansallisen puolen kuva-aiheena on Wienin keskustassa sijaitseva Stephansdom (Pyhän Tapanin katedraali), joka on goottilaisen taiteen helmi ja varsin suosittu nähtävyys. Stephansdom muutettiin pitkälti nykyiseen ilmiasuunsa 13. vuosisadalla, mutta sen ensimmäinen versio valmistui ja vihitiin käytöön jo vuonna 1147.

Itävalta
Itävalta

Itävallan 20c kolikon kansallisen puolen kuva-aiheena Belvederen barokkilinna, joka on yksi Itävallan kauneimmista barokkirakennuksista. Linnan nimi yhdistetään vapauteen, sillä vuonna 1955 siellä allekirjoitettiin Itävallan itsenäisyyden palauttanut sopimus.

Itävallan 50c kolikon kansallisen puolen kuva-aiheena on Wienin nykytaiteen museo, Secession. Aihe kuvastaa jugendtyylin syntymistä Itävallassa sekä uuden aikakauden alkua ja siten myös vertauskuvallisesti siirtymistä uuden valuutan, euron, käyttöön.

Itävalta
Itävalta

Itävallan 1 euron kolikon kansallisen puolen kuva-aiheena oleva kuuluisa itävaltalainen säveltäjä Wolfgang Amadeus Mozart (1756-1791), muistuttaa Itävallan maineesta musiikkimaana. Mozart oli sekä pianistina että säveltäjänä musiikinhistorian ehkä tunnetuin ihmelapsi. Mozartin mestariteoksia ovat mm. "Figaron häät", "Così fan tutte" sekä "Taikahuilu".

Itävallan 2 euron kolikon kansallisen puolen kuva-aiheena on rauhanasianainen Bertha von Suttner. Aihe symboloi Itävallan jo useita vuosikymmeniä kestänyttä toimintaa rauhan hyväksi.

Hollanti Belgia Irlanti Luxemburg Suomi Espanja Itävalta Italia Kreikka Ranska Saksa
Portugali San Marino Slovenia Monaco Vatikaani

Italia

Italia
Italia

Italian 1c kolikon kansallisen puolen kuva-aiheena on Castel del Monten linna, joka sijaitsee lähellä Baria. 13. vuosisadalla rakennettu Castel del Monte on yksi Unescon maailmanperintö-listalla olevista kohteista.

Italian 2c kolikon kansallisen puolen kuva-aiheena on Mole Antonelliana, Alessandro Antonellin vuonna 1863 suunnittelema kupolitorni.

Italia
Italia

Italian 5c kolikon kansallisen puolen kuva-aiheena on Flaviuksen amfiteatteri, Colosseum. Sen rakentamisen käynnisti keisari Vespasianus noin vuonna 75 jKr, ja sen vihki käyttöön keisari Titus vuonna 80. Colosseum oli antiikin ajan suurin gladiaattori- ja eläintaisteluareena, johon mahtui lähes 50.000 katsojaa. Se on nykyisin yksi Rooman tunnetuimpia muistomerkkejä.

Italian 10c kolikon kansallisen puolen kuva-aiheena on yksi Italian kuuluisimmista taideteoksista, Sandro Botticellin (1445-1510) maalaama Venuksen syntymä. Botticelli työskenteli pitkään Medici-suvun palveluksessa Firenzessä. Hänen tyylinsä tuntomerkkejä ovat kevyt, koristeellinen pinta, herkkä rytminen viiva sekä pehmeä liikkeen kuvaus.

Italia
Italia

Italian 20c kolikon kansallisen puolen kuva-aiheena on italialaisen kuvanveistäjän ja futurismin johtohahmon Umberto Boccionin suunnittelema veistos.

Italian 50c kolikon kansallisen puolen kuva-aiheena on patsas, joka esittää keisari Marcus Aureliusta (121-180 jKr.) ratsunsa selässä. Marcus Aureliuksen hallitusaika kului sodissa, joista menestyksekkäimpiä olivat sodat parthialaisia sekä germaaneja vastaan.

Italia
Italia

Italian 1 euron kolikon kansallisen puolen kuva-aiheena on Leonardo da Vincin (1452-1519) kuuluisa piirros ihmiskehon ihanteellisista mittasuhteista. Alkuperäinen taideteos on näytteillä Venetsian Galleria dell' Accademiassa. Leonardon maine renessanssin häikäisevimpänä yleisnerona perustuu maalauksiin, keksintöihin ja oivalluksiin, joiden alue ulottui anatomiasta ja tähtitieteestä aina lentokonekonstruktioihin.

Italian 2 euron kansallisen puolen kuva-aiheena on Rafaelin (1483-1520) tekemä Dante Alighierin muotokuva, jota säilytetään Vatikaanissa paavi Julius II:n mukaan nimetyssä palatsin siivessä.

Hollanti Belgia Irlanti Luxemburg Suomi Espanja Itävalta Italia Kreikka Ranska Saksa
Portugali San Marino Slovenia Monaco Vatikaani

Kreikka

Kreikka
Kreikka

Kreikan 1c kolikon kansallisen puolen kuva-aiheena on pitkälle kehittynyt malli ateenalaisesta kolmisoudusta, joka on peräisin ajalta ennen ajanlaskumme alkua. Tämä alustyyppi oli pitkään kaikkein suurin käytetty sota-alus. Tällaisessa suuressa soutuveneessä soutajat istuivat kolmessa kerroksessa.

Kreikan 2c kolikon kansallisen puolen kuva-aiheena on eräs purjelaivatyyppi, korvetti, jota käytettiin Kreikan itsenäisyyssodan aikana (1821-27).

Kreikka
Kreikka

Kreikan 5c kolikon kansallisen puolen kuva-aiheena on avomeren säiliöalus, joka edustaa kreikkalaista laivanrakennusteollisuutta.

Kreikan 10c kolikon kansallisen puolen kuva-aiheena on Kreikan valistuksen ajan johtohahmo Rigas Velestinlis-Fereos (1757-98), jonka tavoitteena oli Balkanin vapauttaminen ottomaanien vallasta ja Kreikan yhdentyminen.

Kreikka
Kreikka

Kreikan 20c kolikon kansallisen puolen kuva-aiheena on johtava kreikkalainen ja eurooppalainen poliitikko ja diplomaatti Ioannis Capodistrias (1776-1831), joka itsenäisyyssodan (1821-27) jälkeen oli Kreikan johdossa (1830-31).

Kreikan 50c kolikon kansallisen puolen kuva-aiheena on yksi Kreikan kuuluisimmista poliittisista henkilöistä, Eleftherios Venizelos (1864-1936). Hän oli sosiaalisten uudistusten alkuunpanija, maineikas diplomaatti ja keskeinen hahmo Kreikan modernisoinnissa sekä Kreikan pohjoisosan ja Aigeianmeren saarten vapauttamisessa.

Kreikka
Kreikka

Kreikan 1 euron kolikon kansallisen puolen kuva-aiheena on pöllö, joka on peräisin antiikin Ateenan neljän drakman kolikosta viidenneltä vuosisadalta ennen ajanlaskumme alkua.

Kreikan 2 euron kolikon kansallisen puolen kuva-aiheena oleva maisema on peräisin 200-luvun spartalaisesta mosaiikista. Kuvassa härän hahmon ottanut Zeus on ryöstänyt Europan. Europa on kreikkalainen taruhenkilö, jonka mukaan Eurooppa on saanut nimensä.

Hollanti Belgia Irlanti Luxemburg Suomi Espanja Itävalta Italia Kreikka Ranska Saksa
Portugali San Marino Slovenia Monaco Vatikaani

Ranska

Ranska

Ranskan kuparikolikoiden kansallisen puolen kuva-aiheena on nuori Marianne, joka symboloi pyrkimystä kohti vakaata ja kestävää Eurooppaa. Kuva-aiheen on suunnitellut Ranskan rahapajan kaivertaja Fabienne Courtiade.

Ranska

Ranskan 10c, 20c ja 50c kolikoiden kansallisen puolen kuva-aiheena on Ranskan frangeissakin perinteisesti käytetty kylväjä. Laurent Jorion suunnittelema moderni ja ajaton kuva-aihe kuvaa Ranskaa, joka pysyy omana itsenään yhdentyessään Eurooppaan.

Ranska

Ranskan 1 ja 2 euron kanslallisen puolen kuva-aiheena on taiteilija Joaquim Jimenezin piirtämä puu, joka symboloi elämää, kasvua ja jatkuvuutta. Puuta ympäröi kuusikulmio, ja reunassa kiertää tasavallan tunnuslause "Liberté, Egalité, Fraternité" (vapaus, veljeys, tasa-arvo).

Saksa

Saksa

Saksan kuparikolikoiden kansallisen puolen kuva-aihe on sama kuin monissa aiemmissakin saksalaisissa kolikoissa eli tammenlehvä. Kuvan on suunnitellut professori Rolf Lederbogen.

Saksa

Saksan 10c, 20c ja 50c kolikoiden kansallisen puolen kuva-aiheena on niin Saksan jakautumista kuin sen yhdistymistäkin symboloiva Brandenburgin portti. Berliinissä Unter den Lindenin länsipäässä oleva, vuonna 1791 valmistunut portti jäi myöhemmin Berliinin muurin katveeseen. Se avattiin jälleen marraskuussa 1989. Tämän portin avaamista ja Saksan ja Euroopan yhtenäisyyttä korostavan kuvan suunnitteli Reinhard Heinsdorff.

Saksa

Saksan 1 ja 2 euron kansallisen puolen kuva-aiheena on perinteinen Saksan valtion symboli, kotka, jota reunustavat Euroopan unionin tähdet. Aiheen ovat suunnitelleet Heinz ja Sneschana Russewa-Hoyer.

Hollanti Belgia Irlanti Luxemburg Suomi Espanja Itävalta Italia Kreikka Ranska Saksa
Portugali San Marino Slovenia Monaco Vatikaani

Portugali

Portugali

Portugalin 1, 2 ja 5 sentin kolikoiden kansallisen puolen kuva-aiheena on kuninkaan sinetti vuodelta 1134 sekä sana Portugal. Kaikki portugalilaiset kolikot on suunnitellut Vitor Manuel Fernandes dos Santos.

Portugali

Portugalin 10, 20 ja 50 sentin kolikoiden kansallisen puolen kuva-aiheena on Portugalin ensimmäisen kuninkaan, Dom Afonso Henriquesin sinetti vuodelta 1142.

Portugali

Portugalilaisten 1 ja 2 euron kolikoiden kansallisen puolen keskiöiden reunoilla on portugalilaisia linnoja ja vaakunoita, joita ympäröivät 12 Euroopan unionin tähteä. Tämä kuva-aihe symboloi arvomaailmaltaan erilaisten ihmisten välistä kanssakäymistä ja Euroopan rakentamista. Kolikoiden keskiosassa on kuvattu kuninkaan sinetti vuodelta 1144.

San Marino

San Marino
San Marino

San Marinon tasavallan (Repubblica di San Marino) 1 sentin kolikon kansallisen puolen kuva-aiheena on kolmas torni (La Terza Torre), il Montale, yksi Titano-vuoren linnoitustorneista. Kaikki San Marinon kolikoiden kansallisen puolen kuva-aiheet on tehty Frantisek Chocholan luonnoksista ja ne on kaivertanut Ettore Lorenzo Frapiccini.

Kuva-aiheena on Stefano Gallettin veistämä Vapaudenpatsas, La Statua della Libertà.

San Marino
San Marino

Kuva-aiheena on San Marinossa sijaitseva ensimmäinen torni (La Prima Torre), nimeltään la Guaita.

Kuva-aiheena on San Marinossa sijaitseva kirkko, La Basilica del Santo.

San Marino
San Marino

Kuva-aiheena on Rooman keisarin Diocletianuksen vainoja paenneen, Marinus -nimisen kristityn kuva. Hänen kerrotaan perustaneen San Marinon vuonna 301.

Kuva-aiheena on San Marinossa sijaitsevan Titano-vuoren (korkeus 738 metriä) kolme linnoitustornia: nimiltään la Guaita, la Cesta ja il Montale.

San Marino
San Marino

San Marinon 1 euron kolikon kansallisen puolen kuva-aiheena on San Marinon tasavallan virallinen vaakuna, Lo stemma ufficiale della Repubblica.

San Marinon 2 euron kolikon kansallisen puolen kuva-aiheena on Il Palazzo Pubblico, maan hallintorakennus, jossa valtionpäämiehinä toimii samanaikaisesti kaksi parlamentin valitsemaa Capitani Regenttiä. Heidän hallintokautensa on vain kuuden kuukauden pituinen.

Hollanti Belgia Irlanti Luxemburg Suomi Espanja Itävalta Italia Kreikka Ranska Saksa
Portugali San Marino Slovenia Monaco Vatikaani

Slovenia

Slovenia
Slovenia

Slovenian 1 sentin kolikon kuva-aiheena on kattohaikara (Ciconia ciconia), jonka siipiväli saattaa olla jopa yli 2,2 metriä. Lähes kokonaan valkoinen, punanokkainen ja punajalkainen kattohaikara oli aiemmin yleinen lähes kautta Euroopan, mutta on sittemmin vähentynyt tuntuvasti. Kuva-aihe on lainattu aiemmasta 20 tolarin kolikosta.

Slovenian 2 sentin kolikon kuva-aiheena on Ruhtinaan kivi. Kivi on itse asiassa Rooman valtakunnan aikaisen, joonialaisen pylvään jalka, joka liittyi uuden ruhtinaan vihkimis-rituaaleihin slaavilaisessa Karantanian valtiossa (osittain nykyisen Slovenian alueella) keskiajalla.

Slovenia
Slovenia

Slovenian 5 sentin kolikkoon on kuvattu kylväjä, slovenialaisen maalarin Ivan Groharin (1867-1911) maalauksen mukaan. Kuvassa kylväjän heittämät siemenet lentävät lähes elliptisin lentoradoin kohti maata, antaen samalla mielikuvan planeetoista kiertoradoillaan.

Slovenian 10 sentin kolikon kuva-aiheena on arkkitehti Jože Plecnikin (1872-1957) toteutumaton, melko radikaaliksikin moitittu, suunnitelma Slovenian parlamenttirakennukseksi, joka kuvaa kansakunnan toivoa tulevasta itsenäisyydestä. Kolikossa on myös teksti Katedrala svobode, eli Vapauden katedraali. Plecnikiä pidetään postmodernismin edelläkävijänä.

Slovenia
Slovenia

Slovenian 20 sentin kolikossa ratsastaa Lipizzan hevosia. Lipizzan hevonen on hevosrotu, jonka nimi tulee vuodesta 1580 asti toimineesta slovenialaisesta Lipizzan siittolasta. Nämä oppivat ja älykkäät hevoset tunnettaneen parhaiten niitä käyttävän Wienin Espanjalaisen ratsastuskoulun näytöksistä. Kolikossa kisailee kaksi leikkisää hevosta.

Slovenian 50 sentin kolikon kuva-aiheena on 2.864 metriä korkea kolmihuippuinen Triglav-vuori, joka esiintyy myös Slovenian lipussa. Vuoren yläpuolelle on kuvattu Ravun tähtikuvio, johon liittyy Slovenian itsenäistymisen ajankohtaan liittyvää symboliikkaa. Kolikossa on myös teksti Oj Triglav moj dom, eli Oi Triglav, kotini.

Slovenia
Slovenia

Slovenian 1 euron kolikossa on kuvattuna slovenian kielen isä, ensimmäisen painetun sloveniankielisen kirjan kirjoittaja Primož Trubar (1508-1586). Trubar oli myös uskonpuhdistaja ja Slovenian protestanttisen kirkon perustaja. Trubarin kuva-aihe on lainattu aiemmasta 10 tolarin setelistä.

Slovenian 2 euron kolikon kuva-aiheena on Slovenian kansallisrunoilijaksi noussut France Preseren (1800-1849). Preserenin kuva on lainattu aiemmasta 1000 tolarin setelistä. Vaikka Preserenistä onkin olemassa monia muotokuvia, on hänen ulkonäkönsä ollut melko tuntematon – siksi kolikossa on silhuettikuva. Kuin varmentamaan kuvan aitoutta on kolikossa myös hänen käsikirjoitustaan. Preserenin runoon pohjautuva Zdravljica (suomeksi Maljalaulu) on Slovenian kansallislaulu.

Monaco

Monaco Monaco Monaco
MonacoMonacoMonaco

Monacon suuriruhtinaskunnan (Principauté de Monaco) 1, 2 ja 5 sentin kolikoiden kansallisen puolen kuva-aiheena on Grimaldi -suvun vaakuna.

Monacon 10, 20 ja 50 sentin kolikoiden kansallisen puolen kuva-aiheena on Grimaldi -suvun sinetti.

Monaco
Monaco

Monacon 1 euron kolikon kansallisen puolen kuva-aiheena ovat hänen kuninkaallisen korkeutensa Ruhtinas Rainierin sekä prinssi Albertin profiilikuvat. Sana "Monaco" esiintyy kolikon kehän ylälaidassa ja lyöntivuosi kehän alalaidassa. Kehällä on myös Euroopan Unionin 12 tähteä.

Monacon 2 euron kolikon kansallisen puolen kuva-aiheena on hänen kuninkaallisen korkeutensa Ruhtinas Rainierin profiilikuva. Sana "Monaco" esiintyy kolikon kehän ylälaidassa ja lyöntivuosi kehän alalaidassa. Kehällä on myös Euroopan Unionin 12 tähteä.
Rainierista tuli Monacon hallitsija äidinisänsä jälkeen vuonna 1949. Rainier oli aiemmin naimisissa amerikkalaisen näyttelijättären Grace Kellyn kanssa.

Vatikaani

VatikaaniVatikaaniVatikaaniVatikaaniVatikaaniVatikaaniVatikaaniVatikaani

Vatikaanin kaikkien eurokolikoiden kansallisen puolen kuva-aiheena oli Paavi Johannes Paavali II hänen kuolemaansa asti vuonna 2005. Vuonna 2005 kolikoissa oli ns. "Sede Vacante" (Vapaa istuin) status, kunnes kolikoihin painettiin nykyisen Paavin kuva.

Hollanti Belgia Irlanti Luxemburg Suomi Espanja Itävalta Italia Kreikka Ranska Saksa
Portugali San Marino Slovenia Monaco Vatikaani